lapsia kiipeilytelineessä

Kouluikäiset

KOULULAISET


Kouluikäisten kerhot

Seurakunnassa toimii useita varhaisnuorille suunnattuja kerhoja. Niitä ovat esimerkiksi puuhakerhot ja kokkikerhot. Kerhot toimivat arkipäivisin seurakunnan tiloissa kokoontuen pääasiallisesti iltapäivällä ja illalla. 
Sekä syys- että kevätkauden alkaessa kouluissa jaetaan kerhotoiminnan esitteet. Kerhot ovat nykyisin ilmaisia, Osaan kerhoista pitää ilmoittautua ennakkoon, esim.kokkikerhoon. Ja niihin ovat tervetulleita kaikki 1-6-luokkalaiset. Lisätiedot: nuorisotyönohjaaja Monika Lohtander


Nuorten kuorotoiminta

Seurakunnassa toimii 10-vuodesta ylöspäin nuortenkuoro Duurii, jonka vetäjänä toimii Viljami Sainio. Jos tykkäät laulamisesta, haluat esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa ja haluat mukavan harrastuksen niin tervetuloa mukaan! Lisätiedot nuorisotyönohjaaja Monika Lohtander.


Kouluikäisten leirit

Pääosin kesällä järjestetään kouluikäisten leiri seurakunnan leirikeskuksessa Kumiruonassa meren äärellä. Leiriesite jaetaan kevään aikana kaikissa kouluissa. Kaikki 1-6-luokkalaiset ovat tervetulleita leirille. Tytöille ja pojille (8-13 vuotiaille) järjestetään leiri tulevana kesänä 2017.  Leirillä puuhataan  kaikenlaista kivaa. Siellä mm. askarrellaan, ulkoillaan, koetaan erilaisia seikkailuja ja tietysti uidaan.


Kymppisynttärit

Kymppisynttärit järjestetään yhteistyössä  MLL:n kanssa kerran vuodessa kevään aikana kaikille kyseisenä vuonna 10 vuotta  täyttäville. Silloin seurakuntakoti täyttyy iloisista juhlijoista ja ohjelmassa on loistavaa ohjelmaa, synttärikakkua ja paljon juhlavieraita. Voit olla varma ettet ennen ole ollut mukana niin suurilla synttäreillä. Kutsu kaikille 10-vuotialle lähetetään postitse. Tarkkaile postiasi!!! 

Leirikoulupäivä

Mynämäen seurakunta järjestää leirikoulupäivän yhteistyössä alakoulujen kanssa kerran vuodessa. Joka koululta kutsutaan 6-luokkalaiset viettämään mukavaa leirikoulupäivää seurakunnan leirikeskukseen Kumiruonaan. Tarjolla on hauskoja leikkihetkiä ja muuta mukavaa yhdessä nuorisotyöntekijöiden kanssa. Samalla seurakunnan toiminta tulee luontevalla tavalla tutuksi.

Koulutyö

Seurakunnan työntekijät käyvät tarvittaessa ja pyydettäessä vierailuilla kouluissa sekä pitämässä aamunavauksia vähintään kerran lukukaudessa.

Kouluikäisten toiminnasta ja seurakunnan ja koulun välisestä yhteistyöstä voi ottaa yhteyttä vastaavaan työntekijään: nuorisotyönohjaaja Monika Lohtander p. 044-5310 870 monikae.lohtander@evl.fi

pelejä varkkien kerhossa

Ota yhteyttä