Kirkkoherran ajatuksia kirkonmäeltä

 

Tänne kootaan kirkkoherran ajatuksia kirkonmäeltä kirjoituksia.

 

 

Joulukuun ajatuksia - 9.12.2019

Joulukuu on monenlaisten juhlien kuukausi. 1.adventista alkoi uusi kirkkovuosi ja samalla lähtölaskenta joulua kohden. Tämän kirjoittaessa olemme Mynämäen seurakunnassa jo alkaneet viettää koulujen ja päiväkotien kanssa adventtihartauksia kirkoissa, kouluissa sekä muissa paikoissa erilaisia kohtaamisia ja vielä on lisää tulossa. Lasten kanssa juteltuani on ollut helppo todeta, että joulua odotetaan.

Lapset aistivat yleisesti, että joulu on meille kristityille tärkeä juhla. Usko ja odotus kohdistuvat muun muassa joulupukin tuomiin lahjoihin. Hyvä niin. Helposti unohdamme, että joulupukin hahmo osittain perustuu 300-luvulla eläneeseen Myran piispa Nikolaukseen. Uskon kohde toki muuttuu meidän kasvaessamme, mutta lapsenusko sisältää kuitenkin jotain samaa kuin kristillinen usko Jumalan tulemisesta maailmaan ihmeellisellä tavalla Jeesuksen syntyessä neitsyt Mariasta. Ja onhan siinä kysekin samanlaisesta lahjasta kuin mitä lapset odottavat, vaikkakin paljon suuremmasta; lahjasta, joka kantaa aina iankaikkiseen elämään asti. Tämän vuoksi on hyvä kuulla, että lapset toivovat lahjoja jouluksi.

Eräät psykologiset tutkimukset korostavat merkityksellisyyden kokemisen tarvetta ihmisten elämässä. Kun perustarpeet on tyydytetty vaikkapa esim. Maslowin tarvehierarkian mukaisesti on merkityksellisempää olla itse lahjoittajana. Antaessaan saa itsekin jotain; onnellisuutta onkin tehdä jotain, antaa. ”Win-win-situation. Tämä tuo mieleen jo Jeesuksen lausumat sanat: ”on autuaampi antaa kuin ottaa”.

Joulun sanoma on järjen ylittävä, mutta ei järjen vastainen. Teologisesti puhutaan inkarnaatiosta; Jumala syntyi Jeesuksessa ihmiseksi (lihaksi sanantarkasti).  Kristinuskoa kuten uskontoja yleensäkin on syytetty paitsi järjettömyydestä myös siitä, että ne lietsovat sotaa. Ilman uskontoja olisi rauhallisempaa kuulemma. Onko puhe joulurauhasta todellakin tyhjää sananhelinää?

Viime aikoina brittiläinen luonnontieteilijä Richard Dawkins, joka on tullut kuuluisaksi mm. kirjastaan Jumalharha (jonka sisällöstä hän on usein väitellyt mm. Oxfordin matematiikan professoria John Lennoxia vastaan), yllätti toteamalla, että uskonnon lopettaminen ei ehkä olekaan hyvä idea. Yllättävä ulostulo ihmiseltä, joka on ottanut tehtäväkseen uskonnon vastustamisen. Dawkins viittasi kokeeseen, jonka perusteella ihmiset lahjoittavat enemmän hyväntekeväisyyteen, jos he uskovat jonkun heitä korkeamman valvovan heitä (tässä tapauksessa videokameran, mutta sovellettuna sama pätee hänen mukaansa myös, kun kyseessä on Korkein). Hän tosin sanoi vihaavansa tätä ajatusta ja haluaisi pystyvän ajattelemaan parempaa ihmisluonnosta, mutta myönsi tässä suhteessa joutuneensa muuttamaan käsitystään.

Samaan lopputulokseen uskon roolista tuli jo Dostojevski Karamazovin veljekset-kirjassaan. Dostojevskin näkemys oli sikäli profeetallinen, että hän ei eläessään vielä ollut edes täysin nähnyt, mihin uskonnon vainoaminen lopulta johtaisi. Tästä on kirjoittanut ranskalainen Stephane Courtois kirjassaan Le Livre noir du communisme – Crimes, terreur, répression (kommunismin musta kirja) todetessaan, että viime vuosisatana noin 100 miljoonaa uhria murhattiin ihan muista syistä kuin uskonnosta.

Mietin, onko tämän mainitseminen väärin varsinkin näin joulun alla? Toisaalta samasta ihmisluonnosta evankeliumikin kertoo Herodeksen Betlehemin lastenmurhan yhteydessä. Eikä tämä nyt ole itse pääasia, mutta kylläkin syytteeseen pyrkivä vastaus, joka ikään kuin kuuluu papin tehtävään. Joulurauhan sanoman voi paremmin ymmärtää tätä vasten, eikä niinkään kiiltokuvamaista postikorttia vasten.

Tähän meidän maailmaamme enkelikuoro sanoo: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Vanhan raamatunkäännöksen mukaan maassa on rauha, koska Jumalalla on "hyvä tahto" ihmisiä kohtaan. Tästä hyvästä tahdosta saamme olla jouluna aivan erityisesti osallisia ja sitä hyvää tahtoa saamme jakaa muillekin.
 

Betlehemissä Jumalan Poika syntyi tähän maailmaan, meidän kaltaiseksemme. Jouluna hän syntyy meidän sydämeemme, jos näin tahdomme. Tästä joululahjasta mieli tulee iloiseksi ja rauhalliseksi.

 

Antti Kallio

 

___________________________________________________________________________________________________

 

Kirkkoherran ajatuksia - 11.11.2019

”Marraskuussa, vuoden pimeimpään aikaan vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Kirkoissa pyhäinpäivä on neljänneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä.”

Näin kirkkomme kotisivuilla osuvasti sanotaan. Aina kun kokoonnumme jumalanpalvelukseen, on kyse eräänlaisesta juhlasta. Jumalan ja ihmisen välisestä kohtaamisesta.

Miten juhla muuten määritellään? Äskettäin on ollut esillä Kouvolan koulun (tuleva) joulujuhlatapaus. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen haluaa kieltää koulua järjestämästä joulujuhlaa kirkossa, koska se ei kuulemma ole yhdenmukaista niitä kohtaan, jotka eivät voi osallistua kirkossa tapahtuvaan juhlaan.

Rehtori taas ihmettelee, miksi toinen korvaava juhla koulussa sille pienelle vähemmistölle, joka ei voi osallistua kirkkoon, ei kelpaa Pölöselle. Niinpä. Kyseessä on kuulemma 10 henkilön joukko, eli noin 2,5% oppilasmäärästä!

Pitääkö enemmistöltä evätä perinteinen mahdollisuus ja oikeus osallistua joulujuhlaan juuri kirkossa yhdenvertaisuuden nimissä? Onko itse oppilailta ja heidän vanhemmiltansa kysytty mielipidettä? Maahanmuuttajien määrä kasvaa maassamme, mutta eri uskontoja edustavat eivät yleensä kieltäydy osallistumasta joulujuhliin. Läheskään kaikki mihinkään kristittyyn kirkkokuntaan kuulumattomatkaan eivät lähtökohtaisesti kieltäydy, joten kyseessä on erittäin pieni vähemmistö, joka haluaa ajaa omaa agendaansa.

Ei myöskään näytä siltä, että kahden samanaikaisen juhlan tai tapahtuman järjestäminen riittäisi kaikille. Uusi valituksenaihe on, että sijaistoiminnan täytyy olla yhtä laadukasta kuin kirkossa. Jos ei ole niin pitää kieltää myös kirkonmenot. Tämä on erikoista. Jos kerta kirkonmenot koetaan niin laadukkaiksi niin miksi ei niihin sitten voida osallistua? Taitaakin olla niin, että joidenkin kohdalla kaikki perustuu fobiaan tai vihaan kristillisyyttä kohtaan.

Erikoiseksi Pölösen ratkaisun tekee myös se, että vuonna 2014 perustuslakivaliokunta totesi yksimielisesti, etteivät esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyvät jumalanpalvelukset tai muut vastaavat uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet ole uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisia.

Tässä toteutuu vanha sanonta ”laki on niin kuin se luetaan”, eli laki itsessään ei toimi vaan ihminen, joka sitä tulkitsee ja soveltaa. Me kansalaiset saamme kuitenkin pohtia, miten vanha tuomarinohje Olaus Petriltä "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.” soveltuu ylläolevaan. Kysehän ei ole kenenkään pakottamisesta kirkkoon, vaan enemmistön tahdon mahdollistamisesta. Ilman muuta pitäisi olla oikeus olla tulematta kirkkoon omalla kohdalla.

Suomalaiseen kristilliseen perinteeseen kuitenkin kuuluvat koulujen joulujuhlat, pidettiin ne sitten kirkoissa tai kouluissa. Jos tätä aiotaan muuttaa, herää kysymys, mikä enää estää kieltämästä itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen järjestämisen. Kai sekin johdonmukaisuuden nimissä sitten syrjisi. Hedelmällisempää olisi joskus mennä enemmistön mukaan. Siihen ei velvoita uskonto, vaan Kreikan Ateenasta lähtöisin oleva demokratian ideakin.

Joka tapauksessa olemme matkalla kohti joulua. Kristuksen syntymäjuhlaa.

 

Antti Kallio

Kuvassa muistio ja mustekynä.