Kirkkoherran ajatuksia kirkonmäeltä

 

Tänne kootaan kirkkoherran ajatuksia kirkonmäeltä kirjoituksia.

Elokuun ajatuksia  

Kesä 2020 jää historiaan, kuten kaikki mennyt. Koronaviruspandemia maailmalla kuitenkin jättää oman leimansa tälle kesälle ja luulen, että koko koronaviruksen ensimmäinen aalto ja sen mukana vuosiluku 2020 jää helpommin mieleen kuin moni muu seikka. 

Tulevaisuus näyttää epävarmalta juuri koronaviruksen vuoksi. Rokotteiden kehitys on jo pitkällä; mieleen tulee toisen maailmansodan jälkeinen asevarustelu ja kylmä sota. Me ihmiset olemme sellaisia, että usein vain pakon edessä rupeamme toimimaan tehokkaasti. 

Eräät teologit ovat sanoneet, että juuri tämän vuoksi me tarvitsemme sekä lakia että evankeliumia. Laki sanoo; ”tee näin, niin saat elää”. Evankeliumia tarvitaan, kun epäonnistumme. Evankeliumi taas sanoo; ”Kaikki on Sinun puolestasi täytetty” ja ”Usko vain”. 

Tämä maailma, missä elämme, jakaantuu individualistiseen ja kollektiiviseen sfääriin. Olemme jokainen yksilönä edustamassa omaa itseämme, mutta samalla – ja usein samanaikaisesti – myös osana jotain yhteisöä. Yhteiskunta on se osa Jumalan luomakuntaa, jota uskonpuhdistaja Martti Lutherin mukaan tulee johtaa lain avulla eikä niinkään evankeliumin. Nämä eivät välttämättä sulje pois toisiansa täydellisesti, mutta pääpaino tulisi olla laissa. Ihmisten luontaisen moraalitajun, siihen perustuvan lainsäädännön ja esivallan kautta Jumalan laki pitää huolta ihmisistä, estää pahuutta ja auttaa heikoimmassa asemassa olevia. 

Koronapandemia on osoittanut ainakin minulle, että yhteiskunnassa tarvitaan lainoppineita; maallikon on ollut vaikea tietää, milloin kyseessä on laki, milloin suositus jne. Lakia ja ohjeistuksiakin tulee tulkita ja soveltaa. 

Syksyä kohden menemme tilanteessa, jolloin alkaa näyttämään siltä, että ainakin jonkinlainen toinen korona-aalto on saapumassa. On hyvä varautua tähän. Ei kuitenkaan voi eikä kannata suunnitella koko tulevaisuutta poikkeusodotuksista käsin. Tällä hetkellä Mynämäen seurakunnassa ollaan laatimassa uutta neljävuotista strategiaa. Pohjana käytetään Taloustutkimuksen teettämää kyselyä, joka on tutkinut mynämäkeläisten suhdetta, odotuksia ja toiveita seurakuntaan päin. Pohjana on myös Realismi ja Toivo-hanke. Strategia tehdään yhdessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa ja se julkaistaan myös seurakunnan kotisivuilla. 

Kaiken tekemisen keskellä saamme muistaa, että evankeliumilla on viimeinen sana. Martti Luther on kirjoittanut: 

"Evankeliumi ei ole, eikä se saa olla mitään muuta kuin puhe tai kertomus Kristuksesta. Aivan niin kuin ihmisten kesken tapahtuu, että joku kirjoittaa kirjan kuninkaasta tai prinssistä ja kertoo mitä hän teki, sanoi ja kärsi aikanaan. Sellaisen kertomuksen voi kertoa monella tavalla; toinen kertoo sen laveasti, toinen on lyhytsanainen. Niinpä evankeliumi ei ole mitään muuta kuin kronikka, kertomus, tarina Kristuksesta. Se kertoo, kuka hän on, mitä hän teki, sanoi ja kärsi - aihe, jonka joku kuvailee lyhyesti, toinen täyteläisemmin, yksi näin, toinen noin. Sillä lyhimmillään evankeliumi on puhe Kristuksesta, että hän on Jumalan Poika ja tuli ihmiseksi meidän hyväksemme, että hän kuoli ja hänet herätettiin kuolleista ja että hänestä on tehty kaiken Herra.  

Antti Kallio 

Mynämäen kirkkoherra 

 ___________________________________________________________________________________________________

 

Kesäkuun ajatuksia - 8.6.2020

Kahden kuukauden tauon jälkeen on jälleen hyvä jäsennellä ajatuksia paperille. Koronakriisi toi seurakunnan toimintaan paljon muutoksia. Nyt on jälleen aika kuitenkin siirtyä kohti normaalimpaa arkea. Koronapandemia ei tietenkään ole vielä ohi, mutta uusi vaihe on selvästi alkanut ja nyt tulee kysyä, mitä tästä on opittu?

Palautteen perusteella seurakuntalaiset ovat pitäneet hyvänä meidän läsnäoloamme sosiaalisessa mediassa. Jumalanpalvelukset on striimattu (suomeksi suoratoistettu) ja erilaisia hartaustekstejä on päivitetty someen. Tämä on sellaista, mitä jatkossakin aiomme käyttää. Alustavasti pohdimme mahdollisuutta striimata noin kerran kuukaudessa kokonaisia jumalanpalveluksia. Diakoniatyö on tullut kaikille työntekijöille käytännön tasolla tutummaksi, kun olemme yhdessä eri työmuotojen kanssa auttaneet ruoka-avussa. Mynämäen kunnan johdon kanssa on ollut hienoa olla yhteistyössä soittamassa riskiryhmäläisille ja kysyen kuulumisia. Kaikki työalat ovat myös pitäneet yhteyttä seurakuntalaisiin nykytekniikan välityksellä.

Näihin aikoihin joillekin teistä soitetaan Taloustutkimus Oy:n puolesta ja pyydetään osallistumaan tutkimukseen, joka käsittelee suhdettanne Mynämäen seurakuntaan. Tämän tutkimuksen seurakunta on tilannut saadakseen juuri sinun äänesi kuulumaan. Missä olemme onnistuneet noin yleisesti ja ehkäpä koronakriisin aikana erityisesti ja missä emme? Mitä sinä toivot seurakunnaltasi? Minkälaiseen toimintaan voisit itse osallistua? Kaikille ei soiteta, sillä tieteellinen tutkimus seuraa omia sääntöjään saadakseen demografisen läpileikkauksen ja yleisen kuvan kaikkien seurakuntalaisten odotuksista.

Tämän lisäksi voit itsekin ottaa meihin yhteyttä ja antaa palautetta; ruusuja ja risuja; sitähän se elämä on.

Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,
Jumala, sinua minä suuresti ylistän.
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa!   
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen. (Psalmi 118)

 

Antti Kallio

___________________________________________________________________________________________________

 

Maaliskuun ajatuksia - 13.3.2020

Talvisodan päättymisestä on kulunut 13.3.2020 tasan 80 vuotta. Sodan päättymisen vuosipäivänä järjestetään Helsingin tuomiokirkossa kello 10–10.30 yleisölle avoin valtakunnallinen muistohetki, johon myös valtionjohto osallistuu.

Näin tiedotettiin etukäteen, mutta sitten koronavirus johti siihen, että tilaisuus peruttiin. Sodan aikana moni koki vielä suuremman menetyksen, kun heidän elämänsuunnitelmansa, toiveensa ja unelmansa peruuntuivat lopullisesti ja koko maamme olemassaolo oli vaakalaudalla. Sota kosketti koko kansakuntaa. Kosketti, ja samalla myös yhdisti.

”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema” sanotaan Raamatussa. Kuolemaan verrattuna muut arkiset murheet ovat vähäpätöisiä. Kuolema muistutti sodan aikana siitä, että vielä ei ole koittanut se aika, jolloin ”Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra."

Helsingissä järjestettävä muistohetki peruttiin siis fyysisesti. Tapahtuman peruuntuminen ei kuitenkaan välttämättä vaikuta meihin henkisesti. Voisiko olla niin, että osaamme arvostaa vieläkin enemmän sotaveteraanisukupolven tekoja, kun huomaamme kaiken olevan ehdollista? Koronavirus saa olla tämän päivän muistutus meille siitä, että ei ole samantekevää, miten suojaudumme, miten toimimme. Ei tänään, eikä niin ollut ennenkään.

Talvisodan aikana Suomen kansa kääntyi Jumalan puoleen sanoin ja teoin. Presidentti Kyösti Kallion rukous on siitä esimerkki;

”Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Silloin kyseessä oli koronavirusta suurempi uhka, mutta samankaltaisuuksiakin löytyy. Yhdistävänä tekijänä se, että hädän kohdatessa me saamme kääntyä Jumalan puoleen. Näin teki jo muinoin eräs näkijä nimeltä Aasaf (Ps 77:14-15)

”Jumala, sinun tiesi on pyhä; kuka on jumala, suuri niinkuin sinä, Jumala?
Sinä olet Jumala, joka teet ihmeitä, sinä olet ilmoittanut voimasi kansojen seassa.

Koronaviruksen aikakautena saamme hakea inspiraatiota talvisodan hengestä, joka yhdisti ihmisiä. Juuri nyt tosin on aika hieman soveltaa ja muistaa presidentti Niinistön neuvo; ”ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne”.

 

Antti Kallio

 

 ___________________________________________________________________________________________________

 

Helmikuun ajatuksia - 14.2.2020

11.2.2020 kirkossamme käytiin kirkolliskokouksen sekä hiippakuntavaltuuston vaalit. Kirkon hallinto- ja vaalijärjestelmä ei ole kaikkein yksinkertaisin selitettäväksi, mutta se takaa oikein ymmärrettynä ja käytettynä kuitenkin jokaiselle jäsenelle mahdollisuuden vaikuttaa; sitä voisi kuvailla sanalla parlamentaarinen, kuten Mikko Juva (1918-2004. Arkkipiispana 1978-1982) on kirjoittanut kirjassaan Kirkon parlamentti: Suomen kirkolliskokousten historia 1876–1976. 

Me saamme onnitella ja toivottaa siunausta jokaiselle valituksi tulleelle jäsenelle sekä edustajalle (hiippakuntavaltuustoon valittiin jäseniä ja kirkolliskokoukseen edustajia). 

Kirkkovuodessa olemme kulkemassa kohti paastoa. Viime sunnuntaista alkaen, jolloin kirkkovuoden aiheena oli Ansaitsematon armo, alkoi vanhastaan papiston paasto.

Paastoaminen on nykyäänkin muodissa. On olemassa 5-2-dieettejä, eripituisia pätkäpaastoja (intermittent fasting), täyspaastoja, vesipaastoja, mehupaastoja jne. Jotkut kokevat, että paaston idean voi soveltaa myös koskemaan muuhunkin, kun vain ruoasta kieltäytymiseen. Nykyään moni soveltaa paastonaikaa siten, että vähentää sosiaalisessa mediassa olemista. Ajatuksena on, että ajoittain on hyvä vähentää jotain sinänsä itselleen tärkeää.

Syyt paastoamiseen tuntuvat vaihtelevan, mutta se yhdistää, että paastosta haetaan hyötyä joko fyysisesti tai henkisesti, tai seka- että. Moni kokee sen auttavan. Hyvä näin. Paastoamista tärkeämpää on kuitenkin muistaa, että loppujen lopuksi armo on ansaitsematonta. Me riitämme, koska Jumala hyväksyy meidät Kristuksen tähden;

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

 

Antti Kallio

 

___________________________________________________________________________________________________

 

Tammikuun ajatuksia - 20.1.2020

Tammikuu on uuden alkua. Sekä gregoriaaninen että vanhempi juliaaninen kalenteri ajoittaa vuoden alun tammikuun 1. päivään. Gregoriaaninen kalenteri on saanut nimensä paavi Gregorius XIII mukaan. Tämän Gregoriuksen (paavina 1572-1585) ansiota oli, että läntinen kristikunta korjasi olemassa olevan juliaanisen kalenterin epätarkkuudet luomalla uuden kalenterin sen sijaan.

Katolisten, ortodoksisten ja protestanttisten jännitteiden vuoksi ei ehkä ollut yllättävää, että gregoriaanista kalenteria ei otettu sen ylivertaisuudesta huolimatta käyttöön protestanttisissa ja ortodoksissa maissa niin ripeästi kuin katolisissa.

Gregorius XIII antaa kuvan itsestään ihmisenä, jolla oli sekä hyvät että huonot puolet ja olihan hän myös, kuten me kaikki, oman aikansa lapsi. Hänen uuden kalenterinsa käyttöönotto kertoo ihmisten kyvystä suuntautua kohti uutta. Toinen puoli Gregoriuksen toiminnassa oli yrittää valloittaa takaisin katoliselle kirkolle protestanttisia maita ja varsinkin Ranskan hugenotti-sodat ovat esimerkki ihmisten huonoista puolista.  

Ajattelen, että kun olemme nyt uuden vuoden ja jopa vuosikymmenen alussa, on myös meidän hyvä tunnistaa itsessämme samat puolet kuin entisajan ihmisissä.

Vuoden vaihtuessa nimittäin ikään kuin itsestään huomaamme ajattelevamme menneitä; niin hyviä kuin huonoja hetkiä, kuin tulevaisuuttakin.

Tulevaisuutta kohden me joka tapauksessa menemme, siihen kun ei voi itse suoraan vaikuttaa. Raamatussa meitä kehotetaan muistelemaan menneitä ja samalla ymmärtää, että mennyt vaikutta nykyisyyteen: ” Kiitä Herraa, sieluni, ja älä unohda, mitä hyvää hän minulle tehnyt on” Psalmi 103:2

Saamme myös samalla suunnata katseemme menneestä ja nykyhetkestä tulevaisuuteen. Uusi tuo aina tullessaan myös epävarmuutta, mutta ennen kaikkea nämä profeetta Jeremian kautta tulleet Jumalan sanat vahvistavat meitä:

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jeremia 29:11

Hyvää ja siunattua uutta vuotta 2020 toivoen,

 

Antti Kallio

 

___________________________________________________________________________________________________

 

Joulukuun ajatuksia - 9.12.2019

Joulukuu on monenlaisten juhlien kuukausi. 1.adventista alkoi uusi kirkkovuosi ja samalla lähtölaskenta joulua kohden. Tämän kirjoittaessa olemme Mynämäen seurakunnassa jo alkaneet viettää koulujen ja päiväkotien kanssa adventtihartauksia kirkoissa, kouluissa sekä muissa paikoissa erilaisia kohtaamisia ja vielä on lisää tulossa. Lasten kanssa juteltuani on ollut helppo todeta, että joulua odotetaan.

Lapset aistivat yleisesti, että joulu on meille kristityille tärkeä juhla. Usko ja odotus kohdistuvat muun muassa joulupukin tuomiin lahjoihin. Hyvä niin. Helposti unohdamme, että joulupukin hahmo osittain perustuu 300-luvulla eläneeseen Myran piispa Nikolaukseen. Uskon kohde toki muuttuu meidän kasvaessamme, mutta lapsenusko sisältää kuitenkin jotain samaa kuin kristillinen usko Jumalan tulemisesta maailmaan ihmeellisellä tavalla Jeesuksen syntyessä neitsyt Mariasta. Ja onhan siinä kysekin samanlaisesta lahjasta kuin mitä lapset odottavat, vaikkakin paljon suuremmasta; lahjasta, joka kantaa aina iankaikkiseen elämään asti. Tämän vuoksi on hyvä kuulla, että lapset toivovat lahjoja jouluksi.

Eräät psykologiset tutkimukset korostavat merkityksellisyyden kokemisen tarvetta ihmisten elämässä. Kun perustarpeet on tyydytetty vaikkapa esim. Maslowin tarvehierarkian mukaisesti on merkityksellisempää olla itse lahjoittajana. Antaessaan saa itsekin jotain; onnellisuutta onkin tehdä jotain, antaa. ”Win-win-situation. Tämä tuo mieleen jo Jeesuksen lausumat sanat: ”on autuaampi antaa kuin ottaa”.

Joulun sanoma on järjen ylittävä, mutta ei järjen vastainen. Teologisesti puhutaan inkarnaatiosta; Jumala syntyi Jeesuksessa ihmiseksi (lihaksi sanantarkasti).  Kristinuskoa kuten uskontoja yleensäkin on syytetty paitsi järjettömyydestä myös siitä, että ne lietsovat sotaa. Ilman uskontoja olisi rauhallisempaa kuulemma. Onko puhe joulurauhasta todellakin tyhjää sananhelinää?

Viime aikoina brittiläinen luonnontieteilijä Richard Dawkins, joka on tullut kuuluisaksi mm. kirjastaan Jumalharha (jonka sisällöstä hän on usein väitellyt mm. Oxfordin matematiikan professoria John Lennoxia vastaan), yllätti toteamalla, että uskonnon lopettaminen ei ehkä olekaan hyvä idea. Yllättävä ulostulo ihmiseltä, joka on ottanut tehtäväkseen uskonnon vastustamisen. Dawkins viittasi kokeeseen, jonka perusteella ihmiset lahjoittavat enemmän hyväntekeväisyyteen, jos he uskovat jonkun heitä korkeamman valvovan heitä (tässä tapauksessa videokameran, mutta sovellettuna sama pätee hänen mukaansa myös, kun kyseessä on Korkein). Hän tosin sanoi vihaavansa tätä ajatusta ja haluaisi pystyvän ajattelemaan parempaa ihmisluonnosta, mutta myönsi tässä suhteessa joutuneensa muuttamaan käsitystään.

Samaan lopputulokseen uskon roolista tuli jo Dostojevski Karamazovin veljekset-kirjassaan. Dostojevskin näkemys oli sikäli profeetallinen, että hän ei eläessään vielä ollut edes täysin nähnyt, mihin uskonnon vainoaminen lopulta johtaisi. Tästä on kirjoittanut ranskalainen Stephane Courtois kirjassaan Le Livre noir du communisme – Crimes, terreur, répression (kommunismin musta kirja) todetessaan, että viime vuosisatana noin 100 miljoonaa uhria murhattiin ihan muista syistä kuin uskonnosta.

Mietin, onko tämän mainitseminen väärin varsinkin näin joulun alla? Toisaalta samasta ihmisluonnosta evankeliumikin kertoo Herodeksen Betlehemin lastenmurhan yhteydessä. Eikä tämä nyt ole itse pääasia, mutta kylläkin syytteeseen pyrkivä vastaus, joka ikään kuin kuuluu papin tehtävään. Joulurauhan sanoman voi paremmin ymmärtää tätä vasten, eikä niinkään kiiltokuvamaista postikorttia vasten.

Tähän meidän maailmaamme enkelikuoro sanoo: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Vanhan raamatunkäännöksen mukaan maassa on rauha, koska Jumalalla on "hyvä tahto" ihmisiä kohtaan. Tästä hyvästä tahdosta saamme olla jouluna aivan erityisesti osallisia ja sitä hyvää tahtoa saamme jakaa muillekin.
 

Betlehemissä Jumalan Poika syntyi tähän maailmaan, meidän kaltaiseksemme. Jouluna hän syntyy meidän sydämeemme, jos näin tahdomme. Tästä joululahjasta mieli tulee iloiseksi ja rauhalliseksi.

 

Antti Kallio

 

___________________________________________________________________________________________________

 

Kirkkoherran ajatuksia - 11.11.2019

”Marraskuussa, vuoden pimeimpään aikaan vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Kirkoissa pyhäinpäivä on neljänneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä.”

Näin kirkkomme kotisivuilla osuvasti sanotaan. Aina kun kokoonnumme jumalanpalvelukseen, on kyse eräänlaisesta juhlasta. Jumalan ja ihmisen välisestä kohtaamisesta.

Miten juhla muuten määritellään? Äskettäin on ollut esillä Kouvolan koulun (tuleva) joulujuhlatapaus. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen haluaa kieltää koulua järjestämästä joulujuhlaa kirkossa, koska se ei kuulemma ole yhdenmukaista niitä kohtaan, jotka eivät voi osallistua kirkossa tapahtuvaan juhlaan.

Rehtori taas ihmettelee, miksi toinen korvaava juhla koulussa sille pienelle vähemmistölle, joka ei voi osallistua kirkkoon, ei kelpaa Pölöselle. Niinpä. Kyseessä on kuulemma 10 henkilön joukko, eli noin 2,5% oppilasmäärästä!

Pitääkö enemmistöltä evätä perinteinen mahdollisuus ja oikeus osallistua joulujuhlaan juuri kirkossa yhdenvertaisuuden nimissä? Onko itse oppilailta ja heidän vanhemmiltansa kysytty mielipidettä? Maahanmuuttajien määrä kasvaa maassamme, mutta eri uskontoja edustavat eivät yleensä kieltäydy osallistumasta joulujuhliin. Läheskään kaikki mihinkään kristittyyn kirkkokuntaan kuulumattomatkaan eivät lähtökohtaisesti kieltäydy, joten kyseessä on erittäin pieni vähemmistö, joka haluaa ajaa omaa agendaansa.

Ei myöskään näytä siltä, että kahden samanaikaisen juhlan tai tapahtuman järjestäminen riittäisi kaikille. Uusi valituksenaihe on, että sijaistoiminnan täytyy olla yhtä laadukasta kuin kirkossa. Jos ei ole niin pitää kieltää myös kirkonmenot. Tämä on erikoista. Jos kerta kirkonmenot koetaan niin laadukkaiksi niin miksi ei niihin sitten voida osallistua? Taitaakin olla niin, että joidenkin kohdalla kaikki perustuu fobiaan tai vihaan kristillisyyttä kohtaan.

Erikoiseksi Pölösen ratkaisun tekee myös se, että vuonna 2014 perustuslakivaliokunta totesi yksimielisesti, etteivät esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyvät jumalanpalvelukset tai muut vastaavat uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet ole uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisia.

Tässä toteutuu vanha sanonta ”laki on niin kuin se luetaan”, eli laki itsessään ei toimi vaan ihminen, joka sitä tulkitsee ja soveltaa. Me kansalaiset saamme kuitenkin pohtia, miten vanha tuomarinohje Olaus Petriltä "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.” soveltuu ylläolevaan. Kysehän ei ole kenenkään pakottamisesta kirkkoon, vaan enemmistön tahdon mahdollistamisesta. Ilman muuta pitäisi olla oikeus olla tulematta kirkkoon omalla kohdalla.

Suomalaiseen kristilliseen perinteeseen kuitenkin kuuluvat koulujen joulujuhlat, pidettiin ne sitten kirkoissa tai kouluissa. Jos tätä aiotaan muuttaa, herää kysymys, mikä enää estää kieltämästä itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen järjestämisen. Kai sekin johdonmukaisuuden nimissä sitten syrjisi. Hedelmällisempää olisi joskus mennä enemmistön mukaan. Siihen ei velvoita uskonto, vaan Kreikan Ateenasta lähtöisin oleva demokratian ideakin.

Joka tapauksessa olemme matkalla kohti joulua. Kristuksen syntymäjuhlaa.

 

Antti Kallio

Kuvassa muistio ja mustekynä.