Kirkkoherran ajatuksia kirkonmäeltä

Kirkkoherran ajatuksia kirkonmäeltä kirjoitukset vuosilta 2021-2024.

Talvisodan päättymisestä 84-vuotta - julkaistu 13.3.2024

Talvisota oli 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta, ja sota päättyi 105 päivää myöhemmin Moskovan rauhansopimukseen. Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton 14. joulukuuta 1939.

Tänä vuonna sodan loppumisesta tulee siis 84 vuotta. Sodan syttyessä Suomi oli ollut olemassa itsenäisenä valtiona vain reilut 20 vuotta ja aivan ymmärrettävästi talvisota nähtiinkin vapaussodan / itsenäisyyssodan jatkumona, koska sen aikainen ulkonainen vihollinen oli sama valtio, joskin toki Venäjä oli vallankumouksen seurauksena muuttunut Neuvostoliitoksi. Moni sotaan lähtenyt aavisti, että he saattaisivat kuolla sodassa. Moni kotirintamalla ollut aavisti samoin, että heidän elämänsä tulisi muuttumaan. 

Rauhasta ilmoitti ulkoministeri Tanner radiopuheessa. Mielialat olivat kahtalaiset: toisaalta surtiin sodan uhreja, menetettyjä koteja ja sodan mielettömyyttä, toisaalta iloittiin, kun pommitukset ja suruviestit rintamalta vihdoin loppuivat. 

Väinö Havas, Kivijärven kirkkoherra, taisteli sekä talvi- että jatkosodassa komppanianpäällikkönä; hän kaatui elokuussa 1941. Hän on jättänyt jälkeensä muun muassa runoja, joista neljä on otettu virsikirjaamme virsiksi: virret 291, 344, 438 ja 574. 

Virrestä 574

1.
On kaunis synnyinmaamme,
maat, metsät, järvet sen.
Me Luojan töitä saamme
katsella kiittäen.
Taas lauhat tuulet soittaa
urkuja hongiston
ja Herraa kunnioittaa,
hän kaiken luoja on.
 

Väinö Havas kirjoitti myös pojalleen runon, jossa aavisti oman kohtalonsa, tai ainakin piti mahdollisena kaatumistaan. 

Testamentti pojalleni

Tänä aamuna, poikani lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.

Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.

Perinnökseni, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.

Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.

Antti Kallio
Mynämäen seurakunnan kirkkoherra

_______________________________________________________________
 

Lokakuun ajatuksia - 2.10.2023 

Haagan seurakunta on ottanut X-tilillään (entinen Twitter) kantaa hallituksen leikkauksiin tavalla, joka on johtanut muun muassa Helsingin piispa Teemu Laajasalon toteamaan, että kirkon työhön kuuluu arvokeskustelu, ja että joskus tällainen keskustelu sivuaa politiikkaa, mutta puoluepoliittisia kannanottoja ei kuitenkaan seurakuntien tulisi tehdä. Käytännössä tarkoitus on piispan sanojen mukaisesti, että kirkko on kaikkia varten, mikä sisältää myös erilaiset poliittiset ajatukset. Kirkossa on nimittäin työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia jokaisesta puolueesta. Piispa huomauttaa, että yksittäisten työntekijöiden puoluepoliittiset kannanotot pitää tehdä omalla nimellä ja naamalla. Minusta hyvä näin. 

Regimenttiopilla tarkoitetaan luterilaisuudenLinkki avautuu uudessa välilehdessä käsitystä JumalanLinkki avautuu uudessa välilehdessä kahdesta tavasta hallita luomaansa maailmaa ja huolehtia siitä. Toisaalta Jumala hallitsee ”vasemmalla kädellään” eli laillisen esivallan, yhteiskunnan lakien ja oikeusjärjestyksen sekä erilaisten virkojen ja tehtävien välityksellä. Tätä kaikkea kutsutaan maalliseksi regimentiksi. Pitäessään järjestystä ja laillisuutta voimassa esivalta suojelee elämää ja edistää oikeuden tapahtumista. Tarvittaessa sillä on myös oikeus rangaista niitä, jotka rikkovat lähimmäisenrakkauden periaatetta vastaan sekä käyttää pakkokeinoja. Tällöinkin esivalta on Jumalan palveluksessa (politiikka, poliisi, armeija jne). Esivallan on kuitenkin kyettävä perustelemaan toimintansa järjellä ja pidettävä kiinni oikeudenmukaisuudesta. 

Toisaalta Jumala käyttää hallintavaltaansa ”oikealla kädellään” eli kirkon kautta. Näin tapahtuu silloin, kun kirkkoLinkki avautuu uudessa välilehdessä huolehtii Jumalan sananLinkki avautuu uudessa välilehdessä julistamisesta ja sakramenteistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Näiden tarkoitus on synnyttää ja vahvistaa uskoa sekä auttaa kristittyä elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Tätä puolta Jumalan hallintavallasta kutsutaan hengelliseksi regimentiksi. Se tähtää samaan päämäärään kuin maallinen regimentti, mutta keinot ovat erilaiset. Hengelliseen regimenttiin eivät kuulu pakko, rangaistukset eivätkä vaatimukset. Kun ihminen uskoo ja haluaa elää Jumalan tahdon mukaisesti, myös lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus voivat toteutua. 

 Haagan seurakunnan viestinnän kohdalla kiinnittyy itselläni huomio Raamatun käyttöön. Siinä vedotaan Matteuksen evankeliumin 25 lukuun 

”Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” Matt 25:29 

Kyse on Jeesuksen opetuksesta palvelijoille uskotuista rahoista (Katso koko asiayhteys = Matt 25:14-30) ja kuinka Herra tullessaan takaisin matkalta huomasi yhden kolmesta palvelijasta suoriutuneen niin ala-arvoisesti tehtävästään, että hänet rangaistukseksi heitetään ulos pimeyteen, missä itketään ja kiristellään hampaita. Vertauksen tarkoitus on alun perin hengellinen. Kyse on iankaikkisesta tuomiosta ja armahduksesta, eli kristinuskon mukaan tuonpuoleisuudesta; taivaasta ja helvetistä. Ei palkkaneuvotteluista, leikkauksista tai edes maanpäällisestä politiikasta. Tässä mielessä en kyllä näe Haagan seurakunnan retoriikkaa ”On jumalatonta leikata jo valmiiksi pienituloisilta ja heikossa asemassa olevilta” onnistuneena. Eikä tämä myöskään logiikan lakien mukaisesti tarkoita automaattisesti kannanottoa leikkauksiin puolin tai toisin. Kyse on aivan eri kontekstista / asiayhteydestä. 

On todettava, että toista jumalattomaksi kutsuminen ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole rakentavaa, vaikka se puhekieleen joillakin saattaa kuulua. Teologisesti jumalaton viittaa ihmiseen, jolla ei ole jumalaa, eli kristinuskossa pelastuksen ulkopuolella. Kreikankielinen sivistyssana on a-teismi; ilman jumalaa (tarkemmin otettuna ilman teististä jumalaa). Tällainen viestintä on epäonnistunutta teologisella tasolla. Sama pätee luonnollisesti vastapuolisesti. Ei tarvitse olla niin ehdoton, että syytetään toisia kristittyjä (tai muitakaan) jumalattomiksi. Jos joku kuitenkin omasta tahdostaan on jumalaton/ateisti on se tietenkin hyvä asia vapaan tahdon ja oman valinnanvapauden näkökulmasta. Good for you. 

”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” Jeesuksen vuorisaarna. Matt 7 

Antti Kallio 
Kirkkoherra 

_______________________________________________________________
 

Lokakuun ajatuksia - 14.10.2022

Ns. Porvoon julistuksen allekirjoituksesta tulee tänä syksynä 26 vuotta. Sen kunniaksi kokoontui Tampereella Porvoon yhteisöön kuuluvien kirkkojen piispat yhteen. Mikä on Porvoon julistus, saattaa moni kysyä? Hyvä kysymys! Porvoon julistus, tai virallisemmin Porvoon yhteinen julkilausuma, on Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen sekä Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen vuonna 1992 valmistunut yhteinen teologinen asiakirja, jolla solmittiin ehtoollisyhteys ja läheiset kirkolliset yhteydet.  Porvoon yhteinen julkilausuma esittää anglikaanien ja luterilaisten käsityksen kirkon ykseydestä ja lähetystehtävästä nykymaailmassa.

Porvoon julistuksen ovat vuonna 1996 allekirjoittaneet Islannin, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Viron luterilaiset kirkot sekä Englannin, Irlannin, Skotlannin ja Walesin anglikaaniset kirkot. Näiden kirkkojen jäsenmäärä on yhteensä noin 40 miljoonaa. Tanskan luterilainen kirkko allekirjoitti julistuksen vuonna 2010. Asiakirjaa laatimassa olleista kirkoista Latvian luterilainen kirkko ei toistaiseksi ole allekirjoittaneet asiakirjaa.

Porvoon julistukseen johtanut neuvotteluprosessi sai alkunsa Canterburyn arkkipiispa Robert Runcien ja Upsalan arkkipiispan Bertil Werkströmin aloitteesta vuonna 1989. Porvoon yhteinen julkilausuma valmistui Järvenpäässä 9.–13.10.1992 pidetyssä kokouksessa. Nimensä asiakirja sai sen johdosta, että Järvenpään kokoukseen osallistuneet kirkkojen edustajat viettivät yhdessä ehtoollista Porvoon tuomiokirkossa.

Olemme kaikki tähän kirkkoperheeseen kuuluvat kirkot olleet kansankirkkoja ja osa aiemmin jopa valtionkirkkoja. Ero kansan- ja valtionkirkon osalta voi olla asiaan vähemmän vihkiytyneelle vähemmän selvä. Ero piilee meidän suomalaisten kohdalla siinä, että vaikka kuulumme kirkkoon, joka uskonpuhdistuksen ajan jälkimainingeissa Kustaa Vaasan päätöksen mukaisesti kehittyi (Ruotsin) valtionkirkoksi ei prosessi kuitenkaan Suomen sodan (1808-1809) jälkeen Venäjän Suomen suurruhtinaskunnassa voinut tietenkään olla muutumaton. Autonomian ajan alussa luterilaisen kirkkomme jurdinen status oli hieman outo. Suomi ei enää ollut Ruotsin kuninkaan eikä arkkipiispan alainen, mutta luterilainen uskonto erosi Venäjän ortodoksisesta uskonnosta, minkä vuoksi kirkollisesti katsottuna kysymys valtionkirkosta oli mielenkiintoinen. 

Asiasta saatiin mustaa valkoiselle vuonna 1870 voimaan tulleessa, Porvoon piispan Frans Ludvig Schaumanin (1810–1877) mukaan nimetyssä kirkkolaissa. Schaumanin kirkkolaki ainakin jossain merkityksessä erotti kirkon valtiosta. Mielenkiintoisena kuriositeettina voidaan huomata, että tilanne tietenkin jo noin 60 vuoden ajan oli de facto tehnyt valtionkirkon olemassaolon mahdottomaksi, kun vuoden 1634 hallitusmuotoa ei Suomessa voitu sinällään sellaisenaan seurata. Schaumanin kirkkolaki kuitenkin ikään kuin kirjoitti auki ja selvensi jo olemassa olevaa tilannetta.

Schaumanin kirkkolaki oli sekä Venäjän että Suomen etu. Kun Suomi oli osa Venäjää, luterilaisuus erotti Suomen siitä paremmin kuin valtiolliset suhteet. Tällöin oli Suomelle eduksi, että kirkolla oli mahdollisimman suuri itsenäisyys suhteessa valtiovaltaan, jota edusti ortodoksinen tsaari.

Tästä huolimatta kansa ja lehdistö kuitenkin puhui valtionkirkosta vuoden 1870 jälkeen (ja erityisesti itsenäisyyden jälkeen). Professori Ilkka Huhta sanoo tämän toisaalta olevan aivan ymmärrettävää , koska kansainvälisessä tutkimuksessa Suomi vielä nykyäänkin selvästi edustaa valtionkirkkomallia. Eikä se tarkoita vain sitä, että eduskunta hyväksyessään kirkkolain päättää kirkon tunnustuksesta. Siihen liittyy lukuisia juridisia näkökohtia ja kirkolle laissa säädettyjä velvollisuuksia. Jos esimerkiksi kirkollisessa virantäytössä tulee menettelyvirhe, tapauksen käsittely siirtyy hallinto-oikeuteen. Prosessit toisin sanoen etenevät samalla tavalla kuin valtion viroissa. Tästä syystä kansainvälisessä tutkimuksessa Suomi laitetaan tästä näkökulmasta usein samaan koriin kuin Kreikka ja Malta. Meidän osalta on myös huomioitavaa, että Tilastokeskus vielä tänä päivänä käyttää seuraavaa määritelmää valtionkirkoista Suomessa: Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko, siten kuin ne on määritelty kirkkolaissa (1993/1054) ja ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa laissa (2006/985). Tähän kuuluvat myös evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja tuomiokapitulit sekä ortodoksisen kirkon seurakunnat ja luostarit.

Sanan varsinaisessa merkityksessä ei kuitenkaan valtionkirkkona Pohjoismaissa voida pitää muuta kuin mahdollisesti lähinnä Tanskan evankelis-luterilaista kirkkoa, jossa ei ole kirkolliskokousta, vaan kirkollisia asioita varten on erikseen kirkollisministeriö, mutta tämä kaikki lähinnä avaa asian monipuolisuutta ja monitulkinnasuutta. 

Kirkkomme omassa viestinnässä on kuitenkin osuvampaa puhua kansankirkosta eikä valtionkirkosta, kuten kirkkomme kotisivuilla asiaa tarkemmin avataan:

https://evl.fi/tietoa-kirkosta/kirkko-ja-yhteiskunta/valtionkirkko-ja-kansankirkko

Mutta takaisin kirjoitukseni alkuun: Missä mielessä Porvoon yhteisö tänä päivänä on yhtä? Paitsi mainitun ehtoollisyhteyden lisäksi meidän tulee nostaa esiin se tosiasia, että kaikissa Porvoon yhteisön jäsenkirkoissa kirkon jäsenten määrä on laskemassa. Tähän vaikuttaa syntyvyys, kirkosta eroaminen ja myös kasvamassa määrin myös kysymys, että osaammeko me Porvoon yhteisön kirkot oikealla tavalla saada esimerkiksi maahanmuuttajia osallisiksi meidän seurakunnan elämään ja haluavatko maahanmuuttajat identifioitua jonkin tietyn kristillisen kirkon jäseniksi? Kristittyjen maahanmuuttajien määrä suhteessa muihin uskontoihin on Euroopassa ainakin ennen Ukrainan sotaa ollut aika vähäinen. Nämä tosiseikat haastavat meidät ajattelemaan uusia strategioita. Tampeerella Viron luterilainen piispa Urmas Viilma tunnusti arkkipiispana aluksi miettineensä koko ajan jäsenmäärän vähenemistä ja pelänneensä, että hänen eläkkeelle jäädessään jäseniä ei enää ole.

– On kuitenkin luotettava Pyhään Henkeen ja siihen, että Jumalallakin on jotain roolia tässä tilastopelissä. Emme keskity enää jäsenmäärään vaan yhteiskunnan palvelemiseen. 

Skotlannin episkopaalinen kirkko on esimerkki kansallisesta kirkosta. Arkkipiispa Mark Strange tukee Skotlannin itsenäisyyspyrkimyksiä, mutta osallistui kokoukseen sovussa virkaveljensä, Englannin Yorkin piispan Stephen Cottrellin kanssa, joka puolestaan mainitsi, kuinka paljon kuningatar Elisabeth II kuolema opetti kansallisen kirkon vahvuuksista.

Lisää Porvoon julistuksen 26-vuotisjuhlasta: https://www.kotimaa.fi/artikkeli/porvoon-julistuksen-juhlatapaamisessa-pohdittiin-mika-on-oikea-tapa-olla-kansallinen-kirkko/

Antti Kallio

_______________________________________________________________

Helmikuun ajatuksia - 5.2.2022

Tänään vietetään kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivää (1804–1877). Hän oli runoilija, kirjailija, toimittaja, pappi, professori ja paljon muutakin. 
Runebergin tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat, jonka avausrunosta "Maamme" on sävelletty kansallislaulumme.

Johan Ludvig Runebergista tulee nykyään varmasti monella mieleen ensimmäiseksi runebergintorttu ja Maamme-laulu. Tosin tortusta tulisi luultavimmin kiittää hänen vaimoaan Fredrikaa. Runebergin päivän kunniaksi on hyvä muistaa myös niitä monia virsiä, jotka ovat hänen kirjoittamiaan.

1800-luvulla Runebergin eläessä oli ikäänkuin oikea ajankohta hänen kirjoittamilleen virsille. Tätä ennen virsikirjassamme oli lähinnä ruotsalaista ja saksalaista alkuperää olevia virsiä, mutta historiallisesti kansallisuusaate oli voimissaan, mikä tosiaan näkyi myös Runebergin virsissä. 

Hänen virsistään 15 kpl on nykyisessä virsikirjassamme. Vuoden 1886 virsikirja sisälsi peräti 53 Runebergin joko itse kirjoittamaa tai muokkaamaa virttä. Niiden yhteisenä tekijänä on luonto, isänmaallisuus ja Jumalan sanan arvokkuus. 

Virrestä 577:
” Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.
Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimes kiitoksen.”

Runebergin teologiassa näkee Jumalan armon suuruuden, mutta tämä ei ole ihmisen ulottumattomissa oleva todellisuus vaan pikemminkin lähelle tuleva voima, joka aktivoi ihmisen yrittämään parhaansa. Pelastus ja varjelus tulee yksin Jumalalta, mutta Jumalan kosketus ei jätä meitä kylmiksi, vaan saa aikaan toimintaa.

Virrestä 490:
”Mua suojaa sä, Isä armoinen,
sun Henkes voimalla vielä
ja tieni johdata taivaaseen,
iäiseen elohon siellä.”

Antti Kallio
 

_______________________________________________________________


Hyvää uutta vuotta! - 31.12.2021

Uudenvuodenpäivänä muistamme Jeesuksen nimeä. Juutalaisen tavan mukaan nimi tuli antaa kahdeksan päivän kuluttua syntymästä ja numero kahdeksan symboloikin uuden alkua (numero seitsemän taas sapatin lepoa). Jeesuksen nimi tarkoittaa heprean kielellä pelastusta. Evankelista Luukas kirjoittaa: (Luuk 2:21): "Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa".

Uusi vuosi tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia. Jeesuksen nimessä saamme aloittaa uuden vuoden 2022. Hänen nimessään on meille siunaus tulevalle vuodelle, mitä vuosi sitten tuokaan tullessaan. Jumalan Pyhä Henki, joka on inspiroinut koko raamatun, opettaa meitä Saarnaajan kirjassa elämän monimuotoisuudesta:
"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa...aika olla vaiti ja aika puhua...jne...

Kaiken maallisen ja muuttuvan keskellä on erityisen tärkeää, että kiinnitämme uskomme ja luottamuksemme iankaikkisiin asioihin. Tästä meitä muistutetaan psalmissa 102: "Jo ammoin sinä laskit maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kuluvat loppuun kuin vaate, sinä vaihdat niitä kuin vaatekertaa, ja ne vaihtuvat uusiin. Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu"

Tämä muuttuvan ja muuttumattoman välinen jännite yhdistyy, kun Iankaikkinen Jumalan Poika, ikuinen Sana, joka oli Jumalan luona ja oli Jumala, sikisi Pyhän Hengen toimesta nuoren juutalaisen Maria nimisen neitsyen kohdussa ja syntyi ihmiseksi pienessä Beetlehemin kaupungissa.  Tässä tapahtumassa ajaton ja iankaikkinen Jumala ja ajallinen ihminen kohtaavat ja tulevat yhdeksi, jotta me ihmiset saisimme tulla osallisiksi Jumalan lahjoittamasta pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. 

Uutta vuotta kohden saamme kulkea tämän profeetta Jeremian kautta tulleen lupauksen kanssa: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jer 29:11).

Hyvää uutta vuotta toivottaen,
Antti Kallio
 

_______________________________________________________________
 

Tammikuun ajatuksia – 20.1.2021

Iltalehden artikkelin välityksellä moni on huomannut, että Kari Kuula on Kirkko ja Kaupunki -lehdessä kirjoittanut seuraavasti: ”eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun”.
        
Artikkelin luettuani en tunnista sen antamaa kuvaa sellaiseksi, joka kuvastaisi sitä todellisuutta, jossa suomalaiset ruoantuottajat tekevät arvokasta työtään. Ketään ei voisi varmaan syyllistää enempää, kuin verrata hänen toimintaansa Saatanan tuhotekoihin. Varsinkaan, jos sille ei ole katetta.

Maaseudulla olevana seurakuntana Mynämäen seurakunta on kautta aikojen elänyt elämää hyvin maan- ja luonnonläheisesti. Seurakunnan strategiassa korostuu muun muassa kotiseudun kunnioittaminen ja eri sidosryhmien kanssa toimiminen. On selvää, että juuri lähiruoan tuottaminen, jos jokin, on hyvin ympäristöystävällistä ruoantuotantoa sekä lähimmäisten elinkeinon tukemista.
 
Varsinkin lehmänmaidon rooli Suomessa on ollut ja on edelleen tärkeä. Makuasioista on tietenkin turha kiistellä, eivätkä kaikki myöskään siedä maitotuotteita. Faktaa on kuitenkin, että maitotilat auttavat luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa. Karjahan edistää epäsuorasti kasvien, lintujen ja hyönteisten lisääntymistä laidunnan kautta.
 
Teologisesti katsottuna artikkelissa mainitaan, että meidän tulisi osoittaa rakkautta ja huolenpitoa kaikkea elävää kohtaan. Tästä varmasti kaikki ovat samaa mieltä. Sen sijaan Kuulan lause ”Jumalan kuvana oleminen kutsuu viljelemään ja varjelemaan, ei omistamaan ja orjuuttamaan” on hieman ongelmallinen. 1.Mooseksen kirjassa olevan tekstin mukaisesti Jumala nimittäin antoi käskyn ihmisille ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu”. 1 Moos 1:26.

Tähän Jumalan antamaan käskyyn ihmiskunnalle ei liity orjuuttaminen ja onkin vaikea nähdä, miten eläinten orjuuttaminen ja ruoantuotanto liittyisivät yhteen. Eivät ne liity. Luomakunnan hallitsemiseen liittyy myös se, että ihmisillä on lupa syödä lihaa. Tämän tulkinnan oikeuttaa Raamattu monessa kohdassa, esimerkiksi 5. Mooseksen kirja 12:15: ”Omilla asuinsijoillanne voitte teurastaa eläimiänne mielin määrin ja syödä lihaa niin paljon, kuin Herra, teidän Jumalanne, teille hyvyydessään suo”.

Yksityiskohdista voidaan keskustella ja kasvisruoka voi valintana tietenkin olla yksilön kannalta yhtä hyvä vaihtoehto kuin sekaruokavalio. Jeesus kuitenkin itse söi eläimiä ja siksi on arveluttavaa sano Kuulan tavoin, että tänä päivänä Jeesus ei söisi lihaa. Meillä on vain tieto historiallisesta tilanteesta. Voimme toki kysyä, millä mittarilla mitattuna kaikki lihantuotanto tänä päivänä olisi epäeettisempää kuin Jeesuksen aikana? Eläinten hyvinvointia on kuitenkin historian saatossa edistetty, joten täydellinen lihantuotannon kielto tai demonisoiminen ei edistä oikeutta tai ihmisten, luomakunnan ja eläinten hyvinvointia. Epäkohdat ovat asia erikseen ja onneksi tutkiva journalismi niihin voi puuttua, mutta ei kannata heittää lasta pesuvedin mukana. Ruokaketju tarvitsee moninaisuutta.

Antti Kallio