Aikuisten pienryhmiä


Avainsanat: Jumalan Sana, yhteys, vuorovaikutus, hengellinen kasvu ja palveleminen.


Tarvitsemme yhteyttä ja vuorovaikutusta toistemme kanssa. Seurakunnan pienryhmät pyrkivät omalta osaltaan vastaamaan tähän tarpeeseen. Juurtuminen Jumalan sanaan on elintärkeää hengelliselle kasvullemme Jeesuksen opetuslapsina.  Yhteys toisiin Jumalan lapsiin auttaa ja rohkaisee meitä myös palvelemaan omilla lahjoillamme Jumalaa, seurakuntaa ja toinen toisiamme. Lisäksi Jumala on tarkoittanut, että kasvamme ihmisinä yhteydessä toinen toistemme kanssa.

Pienryhmä antaa mahdollisuuden yhteyteen ja vuorovaikutukseen. Ryhmä voi olla myös oppimisen ja oivaltamisen paikka. Voit tulla mukaan mm. raamatturyhmiin tai keskusteluryhmiin eri aiheiden ympärillä. Ryhmät ovat kaikille avoimia ja mukaan saa tulla myös kesken kauden.
Pyrimme seurakuntana käynnistämään uusia pienryhmiä jo olemassaolevien rinnalle. Jos olet kiinnostunut pienryhmätyöstä tai osallistumisesta pienryhmiimme ota meihin yhteyttä.

Kysy pienryhmistä kappalainen Saara Markkula 044-0305003 tai saara.markkula@evl.fi