Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon vammaistyön perusta on kristillinen ihmiskäsitys: jokainen Jumalan luoma ihminen on ainutkertainen ja arvokas. Seurakunnan vammaistyön tehtävänä on etsiä keinoja, joiden avulla mahdollistetaan kristillinen kasvatus ja seurakuntayhteys.
Autathan tarvittaessa kehitysvammaista läheistäsi ottamaan yhteyttä, jos hän haluaa keskustella!
Järjestämme vammaisille omia kirkkopyhiä, hartaushetkiä päivätoimintakeskuksissa sekä retkiä ja virkistyspäiviä.
Vammaistyöstä vastaa diakoniatyöntekijä Sanna Jalonen
Kehitysvammaisten KIVA-kerho on kehitysvammaisille suunnattu kerho. Kerhon ohjaajana toimii Sanna ja Tiina. Kerhossa on mukana satunnaisesti myös muita vapaaehtoisia ohjaajia. Kerholaiset ovat saaneet toivoa itselleen mieleistä ohjelmaa, jota pyrimme toteuttamaan. Kerhoon voi lähteä mukaan koko kerhokauden ajan. Toivomme että ilmoittautuisit mukaan ennen ensimmäistä osallistumista.
Kiva-kerho kokoontuu tammi-toukokuussa sekä syys-joulukuussa aina torstaisin parittomilla viikoilla. Kokoontumispaikka on Mynämäen seurakuntakoti klo 17–18.30.
Kehitysvammaisten erityisrippikoulut
Rippikoulu on kasteopetusta. Kaste kertoo, että saamme elää Jumalan turvassa. Rippikoulussa saamme yhdessä iloita Jumalan lahjoista ja opetella elämään hänen suojassaan. Siksi erityisen tuen rippikouluun osallistumiselle ei ole tiedollisia tai taidollisia vaatimuksia.
Sopivaa rippikoulumuotoa kannattaa miettiä jokaisen nuoren kohdalla erikseen. Jollekin sopii hyvin tuettu osallistuminen oman seurakunnan rippikouluun. Toiselle taas erityisen tuen rippikoulu voi tarjota parhaat mahdollisuudet elää todeksi rippikoulun sisältöä. Jokaisella on kuitenkin yhtäläinen oikeus mielekkääseen rippikouluun - riippumatta osaamisestaan ja edellytyksistään.
Ota yhteyttä, niin pohditaan lisää Sinulle tai nuorellesi sopivaa rippikouluvaihtoehtoa! Yleensä rippikoulu konfirmaatiojuhlineen on erityisen suuri kokemus juuri erityisnuorelle ja hänen läheisilleen. Niinpä rippikouluun tosiaan kannattaa osallistua!
Lisätietoa rippikouluryhmistä löydät Paimion seurakunnan sivuilta. Kehitysvammaisten erityisrippikoulut - www.paimionseurakunta.fi