Uutislistaukseen

LOHTU-näyttely esillä Mynämäen kirkon eteisessä

Kuvassa teksti LOHTU

Pistäytyminen tai viipyminen kirkossa mahdollistaa levähdyksen, pysähtymisen, rauhoittumisen ja pyhyyden kokemuksen. Kirkkotilaan suunnitellussa näyttelykokonaisuudessa pohdimme ihmisen ikiaikaisia kysymyksiä häpeästä, syyllisyydestä, ilosta, armosta ja lohdusta muodon, materiaalien ja värin kautta.

Lohdun värinä on sininen, mikä toistuu värjätyissä villoissa morsingon sinisenä, kirjotuissa ihmiskuvissa ääriviivana sekä maalatuissa raidoissa. Kudotuissa ja neulotuissa kääröissä sinisen värin lisäksi villan lämpö ja kaiken sisältävä sidos on merkityksellinen. Kirjotuissa kankaissa itsekuvatut tai lehtikuvista vastaan tulleet hahmot ovat muuttuneet kirjomisen aikana mystisesti hyvin omakohtaisiksi tarinoiksi. Maalattujen sinisten raitojen väliin syntyy maisemallisia tiloja, mitkä antavat luvan lähellä olevan hetken lisäksi katsoa kauemmas, tulevaan tai eiliseen.

Näyttely rakentuu kokonaisuudeksi puisiin laatikoihin asetelluista elämää kulkua symboloivista asioista; kivistä, munista ja sulista, lasiin heijastuvasta valosta ja henkilökohtaisista esineistä.

Näyttely vastaanottaa kävijät Mynämäen kirkon suuressa ja korkeassa eteistilassa.


Tervetuloa
Näyttely on avoinna 11.6. - 7.8. arkisin klo 10 - 16

 

Kerromme mielellämme lisää
MAIJA ESKO               050 3650645 maija.esko@utu.fi
HANNELE KÖNGÄS    050 4341803 hannele.kongas@saunalahti.fi
TUPU MENTU             050 3687867 tupu.mentu@elisanet.fi

 

Tästä linkistä pääset tiedotteen pdf-versioon

2020-06-10 10:09:23.0