Uutislistaukseen

Koronavirus-tiedote (päivitetty 28.5.2020)

Kuvassa ilmoitustaulu.

Hallitus on 4.5.2020 päättänyt siirtymisestä koronaepidemian hillinnän seuraavaan vaiheeseen. Julkisissa kokoontumisissa sovelletaan 1.6.2020 alkaen 50 hengen kokoontumisrajoitusta.

Toukokuun loppuun asti on vielä 10 hengen kokoontumisrajoitus voimassa. Seurakunnan jumalanpalvelukset striimataan sen vuoksi suljettujen ovien takaa tämän kuukauden loppuun asti.

1.6.2020 alkaen Mynämäen seurakunnan jumalanpalvelukset siirtyvät normaalitilaan, eli kirkot aukaistaan. 50 hengen sääntö on tällöin voimassa. Muistetaan pitää 1-2 metrin turvaväli toisiimme sekä huolehditaan käsien hygieniasta. Emme vieläkään kättele. Jätämme virsikirjat käytön jälkeen istumapaikoille sen sijaan, että palauuttaisimme ne hyllyyn, jotta vältymme muiden  kosketuksilta.

Mynämäen kirkko on kesänä jumalanpalvelusten lisäksi auki 1.6.-7.8.2020 ma-pe klo 10-16.

Kirkollisiin toimituksiin (kaste, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen) voi 1.6.2020 alkaen osallistua enintään 50 henkeä.

Kiitos kaikille, jotka olette rukouksin, sanoin ja teoin olleet mukana tukemassa seurakunnan työtä tähän saakka. Nyt jatkamme taistelua korona-virusta vastaan siirtymällä uuteen vaiheeseen. Pitäkäämme jatkossakin huolta toinen toisistamme ja itsestämme!

 

Rauhan Jumala olkoon kaikkien teidän kanssanne. Amen. (Roomalaiskirje 15:33)

 

Antti Kallio 
Kirkkoherra

2020-05-06 08:20:00.0