Mynämäen kirkon paanukaton uusiminen

Mynämäen Pyhän Laurin kirkon paanukaton urakkasopimus allekirjoitettiin syyskuussa 2018. Urakka valmistuu viimeistään lokakuussa 2022.

• Paanut valmistaa Nykarleby Spåntak - Uudenkaarlepyyn Paanukatto.
• Paanujen ensimmäinen erä valmistui lokakuussa 2018.
• Tervan valmistaa Saarijärven Hautaterva.
• Takonaulat valmistaa Häijään Paja.
• Telineiden pystyttäminen Mynämäen kirkon ympärille ja paanujen vaihtotyö aloitettiin maaliskuussa 2022.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa näkyy kirveellä viimeistelty paanun pyöreä pää.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa tervattuja paanuja.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa heinäkuussa 2020 saapuneet paanut auton lavalla.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa heinäkuussa 2020 saapuneita paanuja.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa paanuja siirretään varastoon.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Paanut varastossa.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa syyskussa 2020 toimitettua Saarijärven Hautatervan valmistamaa tervaa tynnyreissä.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa tervatynnyreitä varastossa.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa maaliskuussa 2021 Mynämäen hautausmaan huoltorakennuksen lähettyville tuotu paanukaton ladontamalli.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa maaliskuussa 2022 aloitettu rakennustelineiden pystytys Mynämäen kirkon ympärille.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kuvassa vaihdetaan kirkon katon paanuja. Paanujen vaihtotyö aloitettiin maaliskuussa 2022.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Kesäkuussa 2022: Vastaanottotarkastus paanujen asennustyöstä on pidetty ja rakennustoimikunta totesi Mynämäen kirkon saaneen pitkäikäisen, komean katon. Kaksi tervausta kuuluu urakkaan ja ensimmäinen tervaus on juhannuksen jälkeisellä viikolla, mikäli sää sallii. Toinen tervaus on myöhemmin syksyllä.

6.11.2022: Paanukaton messussa kiitimme Jumalaa ja ihmisiä, jotka mahdollistivat Mynämäen kirkon kattoremontin, joista oheisessa kuvassa vain muutamia. Kiitos kuuluu kaikille mynämäkeläisille.

 

​​​

Kirkkoherra emeritus Tapani Kujala saarnasi ja lääninrovasti Sari Lehti toimi liturgina messussa.

 

Joh. 4:46–53

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.
Liekö sattumaa, vai onko tämä juhlan ajankohta sovittu sunnuntain aiheen perusteella, joka on ”uskon perustus”.
Perustus on tärkeä osa rakennusta.
Hyvässä rakennuksessa tulee olla perustus, joka kykenee kannattelemaan koko rakennusta.
- Toinen yhtä tärkeä osa on katto.
Katon tehtävä on pitää rakenteet kuivina.
Jos katto vuotaa, alkavat sienet ja muut tuholaiset elää kosteissa rakenteissa ja ne tuhoavat vähitellen koko rakennuksen.
Vuotavasta katosta entinen isäntä totesi: ”Sateella en rupea kattoa korjaamaan, kun katolla kastuu, poudalla ei tarvitse katolle mennä, koska ei katto silloin vuoda”.
Viisas rakentaja ennakoi jo poudalla.
- Mynämäellä on ennakoitu.
Runsaan kymmenen vuoden aikana kirkossa on tehty kaksi mittavaa remonttia,
sisätilaremontti, joka valmistui 2011 ja nyt paanukaton uusiminen.
Molemmat projektit ovat vaatineet paljon työtä ja suuria taloudellisia panostuksia.
******
Mynämäen kirkko on oiva esimerkki sukupolvien välisestä yhteistyöstä.
Nykyisen tiedon mukaan tämän kirkon ensimmäinen osa on rakennettu vajaa kuusisataa vuotta sitten.
Vuosisatojen kuluessa kirkkoa on laajennettu ja korjattu.
Me emme tiedä monesko kirkon katto nyt uusittu paanukatto on.
Wirmolaiset, mynämäkeläiset ovat yhdessä kyenneet säilyttämään tämän aarteen. Yhteistä työtä kirkon eteen on tehty sukupolvien kesken lähes kuudensadan vuoden ajan. Tähän ketjuun, remonttien myötä, myös meidän sukupolvemme on liittynyt.
Sukupolvet yhdessä ovat halunneet luoda ja säilyttää puitteet, jossa julistetaan ”Uskon perustusta”, joka on Jumalan teoissa ja Jumalan varassa.
Ajasta aikaan tuo perustus on kannatellut ja edelleen kannattelee yksilöä ja koko kristillistä kirkkoa.
Esivanhemmilla ja meillä yhteisenä toiveena on, että kirkko säilyy ja kirkolle on tarvetta myös tulevaisuudessa.
******
Päivän teksti kertoi epätoivoisesta isästä, joka tuli Jeesuksen luokse.
Epävarmuuden keskellä meillä saattaa olla aiempaa enemmän kykyä asettua tuon evankeliumitekstin isän asemaan, hänen tunteisiinsa, hänen hätäänsä.
Isä oli joutunut elämässään tilanteeseen, jossa titteli ”kuninkaan virkamies” ei enää kannattellut.
Lapsen sairaus oli ajanut isän umpikujaan.
Omat keinot ja voimat olivat vähissä.
Pelko rakkaan lapsen kuolemasta oli isälle uhka, joka kosketti koko hänen olemassaoloaan ja kokemusta elämän jatkumista.
Mitä sitten tuossa Isän ja Jeesuksen kohtaamisessa tapahtui?
Kohtaamisen ytimessä oli isän rukous.
Isällä tuo rukous oli virkamiesmäinen, lyhyt ja selkeä:
”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.”
Jeesuksen vastaus sekin oli lyhyt mutta yksiselitteinen:
”Mene kotiisi. Poikasi elää.”
Ylhäältäpäin on helppo turhentaa tuon isän rukous vain ”hätärukoukseksi” mutta voiko sen aidompaa rukousta olla kuin hädässä olevan ihmisen rukous.
Eikä kenelläkään ole oikeutta viedä hädässä olevalta viimeistä toivon murusta, rukousta.
Kuoleman edessä isän toivo ei kiinnittynyt enää omiin mahdollisuuksiin, vaan hänen toivonsa perustus oli hänen tunteittensa ja järkensä ulkopuolella, Jeesuksessa.
Kirjeessä heprealaisille toivosta sanotaan: ”toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen”.
Ankkuri laivassa vastaa samaa kuin perustus tai katto rakennuksessa.
Ankkurin, perustuksen ja katon tehtävänä on antaa turvaa, suojella vahingoilta ja vaaroilta.
Ilman ankkuria me olemme pieni lastu elämän merellä.
Ihmisen hauras sisin särkyy helposti, siksi toivon ankkuria ei heitetä laivan kannelle vaan laivan ulkopuolelle, väliverhon tuolle puolen.
Laivan ulkopuolella ankkuri kiinnittyy laivaa ja myrskyä suurempaan.
Särkyneen, voimattoman toivo kiinnittyy kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Me tarvitsemme suojaa ja turvaa, koska vahvinkin ihminen on loppujen lopuksi hauras ja heikko.
******
Vuosisatojen kuluessa tämä kirkko on nähnyt monenlaisia aikoja ja vaiheita.
Myös me olemme viime vuosina joutuneet uudelleen arvioimaan maailmaa, jossa elämme. Aikamme tapahtumat ovat kyseenalaistaneet maailmankuvamme perustuksia.
Asiat, jotka vielä eilen näyttivät itsestään selviltä, eivät enää ole sellaisia.
Uhkien keskellä kirkko antaa puitteet, jossa saamme olla Jumalan kasvojen
edessä omien asioiden, tunteiden ja kysymysten kanssa.
Kirkko jo rakennuksena on julistanut ja julistaa edelleen; on olemassa meitä suurempi, johon me pieninä ihmisinä saamme turvautua.
Suuren edessä me ymmärrämme, ettei elämämme ole vain minun voimieni ja saavutuksieni varassa vaan uskomme perustus, armollinen Jumala, kannattelee meidän elämäämme.
Kirkko kristittyjen yhteisönä ja rakennuksena on kehto, joka kannattelee uskon perustusta, sanomaa armollisesta ja meille hyvää tahtovasta Jumalasta.
Vaikka ihmiset eroavat kirkosta, rakentavat omia käsityksiä jumalasta ja jumaluudesta.
Vaikka kristillisiä arvoja kyseenalaistetaan monelta suunnalta, julistaa kirkko jo rakennuksena oman elämän tuhon keskellä kamppailevalle, väliverhon tuolla puolella olevasta toivosta, Jumalasta.
Vuosisatojen kuluessa Mynämäen kirkko on kannatellut toivoa.
Uusi paanukatto julistaa mynämäkeläisille ja kasitietä ohi ajaville, meillä on toivo, täällä uskotaan tulevaisuuteen, uskotaan meistä huolta pitävään iankaikkiseen Jumalaan.
Edelleen vahva perustus kannattelee ja ehjä katto suojaa.
Uskon perustus on kiteytynyt 300 luvulla uskontunnustukseen.
Tänään kirkon uuden paanukaton alla me saamme liittyä sukupolvien ketjuun myös uskontunnustuksen kautta. Kristillinen seurakunta on tässä kirkossa satojen vuosien ajan lausunut tämän saman uskontunnustuksen.
- Sukupolvien välistä yhteistyötä sekin.
Nousemme nyt yhdessä tunnustamaan kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.