Tämän- vai tuonpuoleinen kirkko

Kirkon tutkimuskeskus on selvittänyt kirkkoon kuulumista ja siitä eroamista (TS 29.12.) Hengelliset syyt kuulua kirkkoon ovat vähentynyt. Monelle eroajalle syynä on pettymys kirkon päätöksiin tai kannanottoihin. Millaiseksi kirkko muuttuu vuosien päästä, jos hengellisyyden  merkitys ohenee kirkkoon kuulumisessa ? Muuttuuko kirkko vain tämänpuoleiseksi yhteisöksi tai palvelulaitokseksi? 

Moni on kokenut vieraantuneensa kirkosta ja seurakunnasta. Se on valitettavaa. Kirkolliskokouksen päätökset ovat monen mielestä  liian vanhakantaisia tai liberaaleja, joka tapauksessa huonoja. Kirkko on kiukuttelun ja pettymysten kohde. Kirkko ei ole sellainen, kuin jäsen haluaisi; siksi nettipainallus ja kirkosta ero. Jos näkyvän kirkon rakentaminen koetaan juuri  meidän tehtäväksi, nyt valmistettavaksi luomukseksi, niin epäilemättä sillä työmaalla on kirjava joukko tekijöitä ja mielipiteitä. Monelle on tullut  kuluttaja-asenne ja vaatimus kirkkoon nähden. Rahani pois kirkolta, jos se ei ole jatkuvasti  mieleiseni.

Kirkko ei saa olla tietenkään vastenmielinen, jäsenistään piittaamaton. Sellainen se ei olekaan. Kirkon tutkimuskeskus toteaa selvityksessään, että tärkein syy kuulua kirkkoon on sen auttamistyö. Kirkolliset toimitukset ovat jäsenelle toiseksi tärkein syy. Kolmanneksi tärkeimpiä syitä ovat kummius, juhlapyhäperinne, kirkon kulttuuritehtävät kuten hautausmaiden ja rakennusten ylläpito. Minusta nämä perustelut jäsenyydelle ovat ymmärrettäviä. Kirkon toiminta sivuaa ihmisten elämää ja sen vaiheita.

Näillä mainituilla perusteilla me joudumme samalla osoittamaan jatkuvasti tarpeellisuutemme, lunastamaan paikkamme. Miten autamme, miten kastamme ja hautaamme, miten hoidamme näkyvät tehtävämme? Miten siinä samassa yhteydessä hengellisyys voisi vahvistua? Jumalanpalvelusuudistus pyrki  tähän vahvistamiseen, kuten uusi Raamatunkäännös, Katekismuksen jako koteihin ja virsikirjauudistus. Jumalanpalvelusuudistus meni monessa vikaan, kun se valitsi suunnaksi korkeakirkollisuuden ja korkealentoisuuden.

Tavallista jäsentä ei uudistuksessa kuunneltu tai häneltä kyselty mielipidettä. Massojen opettamisen aika uudistuksille on ohitse. Pedagoginen näkökulma unohtui uudistuksen läpiviennissä.  Myös virsikirjauudistus jäi puoliväliin. Kaiken kukkuraksi vanhat virret peukaloitiin, jos joku olisi niitä vielä muistanut. Uusia virsiä ei opita jäsenten  ainoalla kirkkokäynnillä jouluisin. Katekismus jäi juhlavuonna 2000 kirjahyllyyn ja  lukematta, kun kinkeritkin ovat menneet menojaan.

Kirkkoa on ennenkin moitittu. Kansa valitti 1800-luvulla aikansa kirkkoa herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaiselle. Ruotsalainen ymmärsi, että kirkko on muuta kuin vain sen kirjavat jäsenet ja työntekijät. Kirkolla on evankeliumin sana ja sakramentit. Hän kehotti pysymään kirkon jäsenyydessä ja osallistumaan jumalanpalveluksiin niin kauan, kun siellä luetaan Isä meidän-rukous.

Jos odotamme kirkosta ihanneyhteisöä, sellaista mielikuvamme mukaista, me petymme. Ihmismielipiteitä on näet monta ihanteesta. Jos taas kirkko saa itse kertoa, mitä se myös on- Sanan ja sakramenttien yhteisö, silloin hengellisyys voi vahvistua meissä ja jaksamme olla seurakunnassa. Tunnistamme samalla tuonpuoleisuuden ulottuvuuden  tässä näkyvässä tämänpuoleisessa kirkossa.

Siunattua armon vuotta 2012!

Jouko Kotisalo