Monimuotoinen lähetystyö

Seurakunnat ovat parhaillaan viimeistelemässä ensi vuoden talousarvioitaan. Helsingin seurakunnat näyttävät mallia, että herätysliiketaustaisilta lähetysjärjestöiltä on poistettava anomansa  budjettiavustukset. Syynä on se, että näissä järjestöistä löytyy naispappeuden vastustajia ja seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Saavatko järjestöt rivinsä suoriksi ja uuteen tarkastuskuntoon, jos seurakuntien avustukset poistetaan?  Luulenpa vain, että Vänrikki Stoolin Döbeln saa jatkossa tarkastaa "ratsain  joukkoja  harvenneita".

Tönimiskampanjan - siis herätysliikkeiden, ei homojen - käynnistäjä on ollut Helsingin seurakuntalehden päätoimittaja. Kirkkovaltuutetut Helsingissä ovat saaneet mittansa täyteen, kun ihmisten tasa-arvoisuutta ja loukkaamattomuutta ei arvosteta. Sen ymmärtää ja ihmekös, että avustushanat sulkeutuvat. Sitä vastoin Suomen Lähetysseura ei ole syrjimislistalla. En tiedä, saiko Helsingissä muille tarkoitetut avustukset sitten vain yksi lähetysjärjestö, Suomen Lähetysseura.

Avustusasian piti nyt olla tällä selvä, mutta ei. Helsingin ulkopuolella ei ymmärretä järjestöjen tönimistä. Lapuan piispa Simo Peura toteaa Kotimaa24.fi-sivustolla, että tönityt lähetysjärjestöt ovat edelleen kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Piispainkokous ei ole poistanut niiltä tätä virallista asemaa eikä supista niiden lukumäärää. Järjestöt ovat myös luvanneet toimia luterilaisen kirkon tavoitteiden ja opin mukaisesti. Afrikassa on pula  vesihanoista ja vessoista, ihan oikeasti. Siksi Suomen valtiokin tukee lähetysjärjestöjen ulkomaan projekteja. Seksuaaliseminaareja ei ehditä  järjestää lähetyskentillä, kun on muutakin tekemistä paikallisten kanssa.

Järjestöjen kannattajissa löytyy monenlaista mielipidettä. Silti seurakuntavierailuilla näiden järjestöjen edustajat puhuvat vain lähetystyöstä. Seurakunnat ovat tehneet myös yhteistyösopimuksia nimikkolähettiensä  tukemiseksi järjestöjen kanssa. Monenlainen lähetysaktiivisuus vähenisi seurakunnissa, jos näiden järjestöjen seurakunnille antama toimintatuki laantuu.

Kirkko on monimuotoinen, näin  me olemme kuulleet. Lähetysjärjestöillä on oma paikkansa rivistössämme, toivottavasti.

Jouko Kotisalo