Ensin joulupukki, sitten Jeesus
Joulu tulee mielenkiintoisella tavalla tietoisuuteemme ja arkeemme. Marraskuun alussa- aina liian varhain- tavaratalot avaavat joulusesonkinsa. En vastusta kaupallista joulua, mutta tuskinpa varhainen myyntikausi lisää menekkiä. Eikä siitä olekaan oikeastaan kysymys. Ensin on näet käännettävä mieli jouluiseksi, sitten vasta kukkaron nöyrit avautuvat. Siksi varhainen aloitus on tärkeää.
Niinpä tavaratalon pukki seisoo huopatossut jalassa ovella vastassa, kun asiakkaat kuivattelevat samalla satenvarjojaan. Poro lienee pukilla parkkitalossa pitkäaikaispaikalla. Pukki ei etsi vilpoisaa paikkaa tavaratalosta, vaan hän yrittää kääntää mielemme jouluiseksi.
Tila on löydettävä tulevalle juhlalle- siinähän on adventin viesti. Sydämestä on löydyttävä tilaa, sieltä on tunnistettava tila, jonne armon valo kohdistuu. "Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, kun saapuu luokse syntisen", sanoo virsi. Adventtia edeltävä tuomiosunnuntai huomautti, ettei Jumalan eteen syntinen voi mennä pystypäin.
Jouluun ei valmistauduta juosten vaan vaiheittain, hitaasti. Sinä voit tartuttaa itseesi joulun odotusta, kun sytytät kynttilän, osallistut jumalanpalveluksiin, käyt laulamassa kauneimpia joululauluja, kannatat myyjäisiä lähimmäisten hyväksi.
Adventin kosketusta Sinulle!
Jouko Kotisalo